Irrotan.
Itsenäistymisen Ajatuksia... Vihdoin se iski, kyynelvirta ja ymmärrys siitä, kuinka lapsuuden hetket ovat ohi, eikä kotini ole enää missään. Nyt se tosiaan on siellä missä sydänkin. Levottomuus ja väsymys. Sosiaalinen kuoleminen ja rauhan kaipuu. Toisaalta seuran puute kun seison keittokomerossa. Lävitseni pyyhkäisevä koti-ikävä ennen kylmiä väreitä, janoten lisää kyyneleitä. Koko lapsuuden olen viettänyt samojen neljän ihmisen kanssa saman katon alla, nyt päästän siitä irti. Pieni villakoira joka iloisesti tervehtii kaikkia ovesta tulevia ja seuraa kiinnostuneena puuhiani. Välillä vaatii leikkimään haukkumalla sillä kimeällä äänellään, sitäkään en enää joka päivä näe. On ikävä sitä häslinkiä, mutta toisaalta on rakkaus omaan rauhaan. Nyt koti-ikävä kiertelee ajatuksiani kuin sumu laaksoa, olen missä tahansa. Edes kotona, siellä mistä lähdin ja jonne jätin koko menneen elämäni, en saa siltä rauhaa. Levottomuus ja jalat, jotka eivät kivusta huolimatta haluaisi pysähtyä. Toisaalta kaiken