Taas väsyttää. Taas.
Väsyttää. Väsyttää ihan kamalasti. Itkettää vaikka mikään ei oo huonosti. Uupumus, vaikka päivän raskain tehtävä on nousta ylös. Vaikeeta nukahtaa vaikka pää ei toimi valveilla, väsyttää. En voi nukkua pitkään, ahdistaa jos puolet päivästä on jo kulutettu kun herään. Enkä muutenkaan saa enää uudelleen unen päästä kiinni, levottomuus iskee kun silmät aukee. Ja tänään on taas sellainen päivä kun en yhtään tiedä kelle tästä puhua. Jopa paras kaveri tuntuu nykyään niin etäiseltä, etten viitsisi häiritä asioillani. "Mielenterveysyhteyshenkilöt" taas ei vastaa edes saman päivän aikana, sinne pitäisi olla aika. Näistä puhuminenkin tuntuu niin raskaalta että tekisi mieli perua koko hakemus psykoterapiaan. En jaksa perustella tarvettani sille enkä jaksa käsitellä muistoja tai muita taustalla vaikuttavia tekijöitä enää. Antaa olla. Oon vaikka ikuisesti väsynyt, en tiiä parantuuko se vaikka saisinkin puhua ja punnita ongelmiani... Ehkä olen vain melankolinen ihminen. Herään. Keskellä pä