Välietapilla
Opiskeluluolan sekasorron keskellä, kerrankin tyytyväisenä aikaansaannoksiini, päätin istua alas taas kerran pitkän opiskelupäivän jäkeen ja kirjoittaa vähän lisää. Kehitys on huimaa silloin kun siitä vähiten stressaa. Keho, mieli ja koulutyöt ovat menneet eteenpäin ihan huomaamatta, kun stressi unohtui ja keskityin vain olennaiseen, tunti tunnilta ja päivä päivältä. Tänään mikään ei ahdista kirjoittaessani vapaata tekstiä, jolla ei ole mitään merkitystä elämäni etenemisen kannalta. Saan hetkeksi laskea käteni näppäimistön ylle ja antaa niiden lentää kirjainten välillä ilman, että jokaista kirjainta tarvitsee erikseen miettiä. Puran, ilmaisen, lepään. Tunne, jonka tunnen harvoin, olen ylämäen jälkeen viimein välietapilla jota kohti on pitkään kiivetty. Edessä siintää jo seuraava mäki, mutta juuri nyt olen itsevarmempi. Tulen selviämään siitä. Tosiaan, ensimmäisen puolen vuoden ajan yliopistossa en ymmärtänyt alkuunkaan, mitä oli tarkoitus tehdä. Rästiin jäi vaikka ja kuinka monta kurs