Välietapilla

 Opiskeluluolan sekasorron keskellä, kerrankin tyytyväisenä aikaansaannoksiini, päätin istua alas taas kerran pitkän opiskelupäivän jäkeen ja kirjoittaa vähän lisää. Kehitys on huimaa silloin kun siitä vähiten stressaa. Keho, mieli ja koulutyöt ovat menneet eteenpäin ihan huomaamatta, kun stressi unohtui ja keskityin vain olennaiseen, tunti tunnilta ja päivä päivältä. Tänään mikään ei ahdista kirjoittaessani vapaata tekstiä, jolla ei ole mitään merkitystä elämäni etenemisen kannalta. Saan hetkeksi laskea käteni näppäimistön ylle ja antaa niiden lentää kirjainten välillä ilman, että jokaista kirjainta tarvitsee erikseen miettiä. Puran, ilmaisen, lepään.

Tunne, jonka tunnen harvoin, olen ylämäen jälkeen viimein välietapilla jota kohti on pitkään kiivetty. Edessä siintää jo seuraava mäki, mutta juuri nyt olen itsevarmempi. Tulen selviämään siitä.

Tosiaan, ensimmäisen puolen vuoden ajan yliopistossa en ymmärtänyt alkuunkaan, mitä oli tarkoitus tehdä. Rästiin jäi vaikka ja kuinka monta kurssia ja kaksi hylättiinkin. 9 opintopistettä puoleen vuoteen on hieman huolestuttava suoritus. Pikkuhiljaa kuittenkin alan saamaan kiinni tahdista, joka olisi tarkoitus pitää. Yhden kuukauden aikana vein enemmän kursseja maaliin asti, kuin koko ensimmäisen puolen vuoden aikana. Nyt on kasassa jopa 26 opintopistettä, eli jos kevään kurssit menevät purkkiin, olen kirinyt tavoitevauhdin kokonaan kiinni.

Toinen asia, minkä saralla olen vihdoin ja viimein kokenut onnistumista, on kehoni. Liikuntaa lisäämällä ja ruokavalion rasvan karsimista harjoittamalla sain vihdoin painoa alaspäin ja lihasta kasvuun. Kestän jopa katsoa itseäni peilistä. Nyt on löytynyt rytmi, jota seuraamalla pysyn tasaisemman energisenä ja jolla kehityn hyvää vauhtia. Olisi tosin hyvä saada vielä joku aerobisempi liikuntaharrastus salin rinnalle.

Olenkin paljon pohtinut nyt koiran hankintaa, sillä se sopisi omaan elämäntyyliini melko hyvin. Tulisi lenkkeiltyä, saisin uusia harrastuksia, ehkä agilityä, vähän vaeltamista ja mahdollisesti myös kohteentunnistusta tai etsintää? Koira tosin joutuisi tottumaan kanssani matkustamiseen, en kestäisi jättää sitä hoitoon aina kun menen käymään koti-kotonani 800 kilometrin päähän.

Vielä yksi, jossa olen huomannut valtavaa kehitystä, on henkinen minä. Otan nykyään enemmän vaastuuta kaikesta mitä teen. Vihdoin otan tosissani tämän elämän, mutta osaan myös rentoutua halutessani. Löydän itsestäni koko ajan uusia asioita, opin esimerkiksi sen, mitä tarkoittaa olla sosiaalinen introvertti. Rakastan tavallaan uusia ihmisryhmiä ja tutustumista, mutta stressaan niitä etukäteen ja joudun ottamaan oman aikani palautuakseni kohtaamisista. Oivalsin myös, että vastaukset, ,joita etsin ovat olleet käsissäni jo pitkään, en ole vain ymmärtänyt sitä. Ehkä olen ollut liian masentunut, liian poissaoleva nähdäkseni, että maailmalla on paljon tarjottavaa, tulevaisuudessa on paljon asioita, joista olen kiinnostunut ja joita jopa odotan.

Löydän nyt jatkuvasti asioita, joista nautin ja olen oppinyt pitämään asioista, joista en ole aiemmin piitannut. Saunan lämpö keskellä talvea on yksi näistä asioista. Samoin tuoksukynttilät, tuoksuvat saippuat, ihonhoitotuotteet (lähinnä kosteuttavat tosin, koen muut turhiksi), ryhmätyöt ja ihmisten kanssa oleskelu. Olen viettänyt nyt paljon aikaa isotätieni ja isomummoni luona, enkä vaihtaisi mihinkään aikaa, jonka heidän kanssaan saan jakaa.

On ihmeellinen tunne, kun asiat, jotka yleensä häiritsisivät, eivät yhtäkkiä häiritsekään tai ahdista. Yleensä ahdistun, jos lattiallani on yksikin vaatekappale. Nyt lattian valtaa puolustusvoimien kuittitavarat, joille en vielä keksinyt paikkaa, viikonlopun työkeikan purkamaton laukku ja parin päivän "käytän näitä vielä kerran ennen pesua"-vaatekerrat. Olen päässyt ikäänkuin rauhalliseen välitilaan, jossa ymmärrän, että kaikelle on aikansa ja kaikki järjestyy, kunhan muistaa joka päivä tehdä ihan vähän jotain kaiken edistettävän eteen. Jo ajatus tai tehtävän aikataulutus auttaa, jos päivä on sellainen, jona ei jaksaminen enää riitä asian loppuunsaattamiseen.

Tuntuu jopa vähän vaaralliselta olla näin hyvällä tuulella hetkellisesti, tiedän kuinka raskas pudotus tulee olemaan kun fyysinen kehitys tyssää alkuboostin jälkeen ja opiskelu alkaa taas takkuamaan. Koiranpentuakin saan odotella vielä kesään asti, mutta ehkä haave siitä piristää vähän sitten kun pilvet vyöryvät taivaalle ja luulen hukkuvani taas?

- Aro